Get Adobe Flash player

Hyvät kelkkailijat !

Uusi kelkkakausi on käynnistymässä, ensilumi satoi, mutta sulasi pois. Nyt odotellaan pakkasia ja lunta. Paljon on kuitenkin tekemistä ennen kuin päääsemme urille vaikka sataisi lumet heti. Uria paljon poikki, toki on jo tiedossa uudet ura kohdat kun saadaan merkattua ja raivattua. Tarvitaan talkoomiehiä.

Pojanluomalta reitti Jalasjärvelle, tulee menemään Mahlanevan kautta, luvat on jo kunnossa. Pihtikannon metsäautotietä ei saa enää ajaa. Reitti Kyrkösjärvelle muuttuu Tuomikylän tiestä eteenpäin aivan eri kohtaan, kuin aikaisemmin. Ei ole vielä lupia, eika tiedetä mista kohden saadaan luvat. Reitti Ylistaroon muuttuu kokonaan. Enään ei ajeta Kiikerinkylän lapi, vaan reitti tulee kulkemaan Kylkisalon nevan kautta. Luvat on olemassa. Tarkoitus on myös kysellä luvat Raskunmäestä Yrjänäisen metsäautotielle, ns. mustalaistie. Huissilla paikka, josta reitti on ollut poikki pari vuotta, on nyt muutettu ja merkattu uuteen paikkaan.

Uudet kotisivut on tekeillä. Timo Komsi laittaa sivuston kuntoon ja kun ne saadaan kuntoon niin sen jälkeen voi kerhoon liittyä myös kotisivujen kautta . Uusi kartta tulee nettiin kun se saadaan valmiiksi. Kotisivuille tulee uutiset, joten seuratkaa sivuja mitä kerhossa on tapahtumassa Jos jollakin on hyviä kuvia kerhon galleriaan niin ota yhteyttä Timoon.

tamppariMuutama kerholainen on kysellyt kerhon mainostakeista, että voidaanko niitä jälleen tilata, jos löytyy riittävän paljon halukkaita niin voidaan alkaa kyselemään, n. 50-100 takkia, niin saataisi hinta kohtuulliseksi.

Kun lunta tulee reilusti, niin talveksi tarvittaisi tamppari-kuski, tai useampi. On myös mahdollista työllistää pitkäaikaistyötön työllistämisvaroin. Jos olet työtön ja kiinnostunut koneesta ja yksinäisestä puurtamisesta niin ota yhteyttä.

Huomioidaan tulevanakin talvena kaikki muut tiellä, jäällä ja metsässä liikkujat, niin eläimet kuin ihmiset. Kunnioitetaan heitä, säilyttääksemme hyvän maineen. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas.

 

Vuositarra sponsorimme on Kesmotors- Jokiniemi, käytämme hyväksi heidän tuotteitaan.imk logo2012

 

Iloista kelkkailukautta toivotta pj. Heikki Rahkola
puh. 0503833092 sähköp. Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.